Märkälevykuvaus workshop

Märkälevytekniikka, Wet collodium process.

Pimeänä vesisateisena keskitalven iltana pieni joukko innokkaita kuvaajia kokoontui Kamerakauppa JASin koulutustiloissa tekemään elämänsä ensimmäiset ferrotyyppi valokuvat.

wet_pysty-20

wet-1

Illan vetäjä Ville Virtanen luennoi meille alkuun valokuvan alkuvaiheista ja sen keksimiseen liittyvistä ihmisistä ja tekniikoista. Joseph Nicéphore Niépcen, Louis Daguerren ja Henrik Cajanderin kautta päädyimme Henrik Scott Archeriin. Hän oli kuvanveistäjä ja hopeaseppä, joka oli kiinnostunut valokuvauksesta. Kokeilujensa kautta hän ystävineen kehitteli valokuvaukseen laadukkaampia tekniikoita. Näistä ferrotyyppi eli kollodium positiivi oli illan demon aihe. Metallilevylle valetaan märkä valoherkkä kalvo joka valotetaan, kehitetään ja kiinnitetään. Lopputuloksena suora uniikki positiivi kuva.

wet-3

Tarvittavia aineita saa huonosti suomalaisista apteekeista, isoveli suojelee kansalaisia tässäkin asiassa, lisäksi sekoitussuhteet sattavat olla osin haastavia. Onneksi esim. tsekkiläinen Mamut photo on tominut Villen mielestä loistavasti nettiostoskanavana. Kaikki valmiiksi sekoitetut nesteet ovat tulleet kiltisti kotiovelle ilman ongelmia.

wet-2

Action osiossa säädettiin studion puolella setinmukainen kamera asemiin, ja lisättiin sopivaa valoa kohteeseen. Herkkyys osin UV valon puolella, joten erikoislampusta hyötyä.

wet-9 wet-10

Pimiön puolella nesteet, kehitystankki ja kasetti asemiin, ja ”emulsion” valu voi alkaa…

wet-4wet-5

Itse kuvaus ja valotus oli jäykkää ja vakavaa puuhaa. Ei vähiten siitä syystä että vähäisen herkkyyden kautta mallin piti pysyä samassa asennossa ja ilmeessä reippaat 10 sekuntia.

wet-6

Pimiövaiheet ovat perinteiset menetelmät tuntevat kovin tuttuja. Kehitys, keskeytys, kiinitys ja loppuhuuhtelu. Ja tämä paljon itsellenikin muistoja tuottavan peinteisen pimiön punalampun valossa.

wet-7

Tekniikan jännittävä osuus on sen hiuksen hienoinen ero negatiivin ja positiivin välillä. Metallilevyn sijaan lasille kuvattaessa kuva onkin negatiivi kunnes laitetaan mustaa taustaa vastaan. Lasinegatiivi toisaalta onkin jo kopiotavissa, joka johtaa jo seuraaviin valokuvahistorian kehitysaskeliin.

wet-8

Illan kurssi oli vain pintaraapaisu valokuvauksen historian moniin upeisiin vanhoihin tekniikoihin. Silti mukaan saatu konkreettinen kuva on hieno ja mieleenpainuva muisto niin illasta kuin 150- vuoden takaisesta ajasta linkitettynä nykyhetkeen.

Blogi kirjoitettu illassa tulleiden tietojen perusteella, kaikki faktat ja yksityiskohdat kannattaa tarkistaa lähdekirjallisuudesta ennen lopullisia konkreettisia toimia. Mikäli olet kiinnostunut oppimaan asiasta ryhmässä, pistä viestiä minulle, aihepiiriin liittyviä syventäviä kursseja voidaan järjestää asiaan perehtyneiden osaajien avustuksella jatkossakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *