Maailman paras kamera

Se on Hasselblad. Tosin tämä on vain oma subjektiivinen mielipiteeni.

Minulle ei ole ollut epäselvää edes valokuvausharrastukseni alkuaikoina 1980-luvulla, mikä on legendaarisin kamera maailmassa. Tuohon aikaan oma Hasseli oli nuoren pojan haavelistan ykkösenä monia vuosia. Osa himoitsi Bemaria, toiset Dodge Darttia, osa ties mitä. Minä siis Hasselia, aina välillä unelmat käy toteen. Yhtenä kauniina kesäpäivänä käytetty, jo 50-luvun lopulla valmistettu Hasselblad 500C + 80mm/2.8 Planar löytyi Optotekin käytettyjen hyllyltä ja noin tuhannella markalla sen itselleni lunastin, muistaakseni vuonna 1988. Sen jälkeen en ole Hasselitonta päivää eläissäni nähnyt. Onneksi ei ole tarvinnut.

500c hasselblad_503cw

Upouuden oman Hasselblad-setin ostin muutaman vuoden yritykseni perustamisen jälkeen, velaksi tietenkin. Nämä rohkeat kaupat tehtiin Turun Brahenkulman Rajalassa. Runkona 503cw, moottoroitu ja prismallinen + kasa linssejä, tämä 90-luvun puolivälissä. Sillä veivattiin tiiviisti filmiä, niin väridiaa kuin mustavalkoista negaa. Ja lähinnä Hasselin avulla laskutettiin yritykseni ensimmäinen miljoona, markkoina siis, joten se velka on maksettu ja  riskisijoitus oli aikoinaan kannattava.

2000-luvun tuulisessa digitalisoituvassa maailmassa klassikko näytti hetken olevan Kodakin tavoin yksi suurista joiden kohtalo oli kuolla. Imaconin ja Hassebladin yhdistyminen ja uusi Hasselbladin H-sarja kuitenkin muutti asioiden kulkua.

koul_ka studio_etu stud_sij

Hasselbladin julkaistessa H-sarjan, minun H1-runko oli yksi Suomen ensimmäisistä, elettiin vuotta 2003 ja kameran toimitti Finlandia Kuva Oy. 22 miljoonan pikselin 16-bittinen,  4×5 senttinen perä tuotti huippu jälkeä ja kameralla oli mahdollista kuvata CF-kortille ilman piuhayhteyttä tietokoneeseen eli myös miljöössä, mutta ennenkaikkea se toimi luotettavasti myös softapuolella (Mac-käyttäjillå) jo tuolloin.

Muotoilu oli kuutiomaiseen edeltäjäänsä nähden hyvinkin ergonomista ja modernia. Samassa tosin muuttui myös neliö 6×6 formaatti 6×4,5 suorakaiteeseen. Tämä oli ehkä käytännöllinen muutos, mutta ”neliö-Hasseli” on kyllä jättänyt paljon  hienoa kuvaa jälkeensä, kuvaformaatin vuoksi ehkä pidän nykyisin Instasta yli muiden somekanavien.

Suurinta mutinaa uudessa systeemissä aikoinaan aiheutti Carl Zeissin linssien tuotannon vaihtaminen japaniin Fujin tehtaille. No, Hasselin H-sarjan linssit ovat käytännössä koettu ihan riittävän hyviksi, vaikka ovatkin ehkä olleet edeltäjiään aavistuksen tylsempiä. Vaikka tuo kamera oli varma kuolinisku omalle filmikuvausajalle, niin H1-runkoon hankin uutena vielä filmikasetteja ja Polaroid-peränkin. Ihan vaan varmuudeksi, ja tuli niitä alkuun välillä käytettyäkin.

H2-runkoja tuli kuvattua parikin eläkeikään saakka. Tänä päivänä kuvaan Hasselblad H3DII MS 39 kameralla. Eli Multishot ominaisuuden omaava 39miljoonan pikselin perä. Runko-osa on vaihdettu n 150.000 laukauksen jälkeen kertalleen uuteen, perää huollettu ja silitelty helläsi pari kertaa matkan varrella. Enempää en osaa edes kaivata, upaa kuvaa tuottava, vaikkakin jo ikääntynyt ystävä.

20160609_0013_H6D

20160609_0008_H6D 20160609_0004_H6D

 

Alkuvuodesta 2016 julkaistiin tieto uudistetusta Hasselblad H6D 100MB kamerasta… Kuullosti niin hyvältä että päätin vaihteeksi ottaa laitteen testiin, heti kun Suomeen sellainen saadaan. Hasselin nykyinen maahantuoja Fimeko lupasi minulle ensimmäisen testiviikon ja kesäkuun alkuun. No, maa tärisi Japanissa ja 100MB kennon saatavuus siirtyi syksyyn ja testiin saapui ajallaan ”vain” 50 milj pikseliä kertalaukaisulla kaappaava sisar H6D 50.

 

riika6

 

Tosielämän testi meni niin että kuvattiin oikeaa kohdetta omalla totutulla kalustolla ja samaan settiin hieman uudella kameralla. Tässä mallina toimi ihana kaunis Riika.

riika1

H6 ei poikkea juurikaan H3 ulkoisesti, Firewire800 vaihtunut USB3 ja jotain pientä hiomista, mutta muuten ”mitä  hyvä muuttamaan” periaatteella on menty. Joten kamera sopi heti käteen ja kaikki tarvittavat vivut ja napit oli suunnilleen siellä missä pitikin. Tämä tosin tarkoittaanee sitä että juuri mitään uutta mullistavaa ei ole keksitty. Phocus3 ohjelman kautta tuodut kuvat photarissa näyttivät niin hyviltä kuin vain voi unelmoida. Vaalet sävyt vaaleissa ja tumminmatkin tummissa huokuivat kauniisti heti ensimmäisellä kerralla. Kuvatessa yhden keskipisteen tarkennus oli yhä lähes yhtä kankeaa ja hapuilevaa kuten ennen… ja muutkin pienet käytännön jutut yhä löytyivät ominaisuuksiana.

riika4

Seuraavana päivänä kuvasin ruokaa. Hitaampi kohde, mutta aiheena vielä vaativampaa detaljien ja värien suhteen.

ruokafiilis_0025

 

Hyvin toimi uusi Hasselbladin H6D tässäkin setissä. Alla sama kuva tiukemmaksi rajattuna, läheltä tarkasteltuna kuva paljastaa koon ja laadun mahdin. Sävyt ja yksityikohdat loistavat yhä pelottavan hyvin. Jos kohta ei netin välityksellä tätä kokemusta voi selkeästi jakaa. Toteat asian itse jos joskus sillä kuvaamaan pääset.

ruokafiilis_0025 raj

 

Tässä vielä toinen ruokakuva päivän setistä. Perheleipuri Salosen tuotteita.

ruokafiilis_0103

Hasselblad H6D testikuvauksen päätelmä. Elämme outoja vaikeita aikoja ja kaikki Hasselbladin brändiin liitetyt laitteet ja tuotteet, eikä yrityksen osto- ja myyntikuviot ole olleet aina suurimpia ylpeydenaiheita. Siitä huolimatta olen yhä ylpeä siitä että olen saanut toteuttaa valokuvaajan amattiani kohta 30 vuotta Hasselbladin kanssa. Joten voin yhä todeta omien vaaleanpunaisten lasieni läpi Hasselblad on maailman paras kamera.

Vanhoilla omilla vuoden 2003 objektiiveillakin Hasselblad H6D50 tuottaa äärimäisen hyvää ja laadukasta jälkeä, mutta vaatii yhä käyttäjältä omat niksinsä, liikkuvan kohteen tarkennus, herkkyysominaisuudet, nopeus etc ei vieläkään samassa kategoriassa järkkärien kanssa. Vertailussa omaan H3DII-MS-39, en näe syytä päivittää nykykeikkojen hintatasolla, kun vaihdon hintalappu jää yli selkeästi yli 20.000 euron. Mielenkiinnolla kyllä odotan vielä 100MB kennoa saapuvaksi. Onko se uusi tuleva työkaluni.

Loppupeleissä hyvät kuvat tekee kuvaaja, ei kamera. Jos sinulla on ylimääräistä rahaa, reippaasti perusosaamista, kunnianhimoa ja julkaiset kuviasi muuallekin kuin nettiin, osta Hasselblad työkaluksi. Lupaan ettet kadu valintaa. Kaikkeen tämä kamera ei sovi, mutta jokaisen itseään Valokuvaajaksi kutsuvan pitäisi oma ”Hasseli”-historia omistaa. Minulla se lienee noin miljoona Hasselbladilla kuvattua ruutua ja kohta 30-vuotta yhteistä vuotta.

Iloinen ja onnellinen siitä!

 

Päivitys 23.6.2016

Hasselblad on tänään virallisesti julkistanut oman peilittömän keskikoon kameransa. Tässä kamerassa sama kenno ja takalaudan tekniikka melko tarkalleen kuin testaamassani H6D rungossa. Tietoa Hasselblad X1D kamerasta löytyy Hasselbladin virallisilta sivuilta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *