Hiihtoloman innoittamana poronkäristystä kotona. Resepti ja teko-ohjeet.

poronk-5

Etelän hiihtolomaviikko on edessä, itse vietän sen iloisin mielin töiden parissa täällä etelessä. Odettelen toki jo kuukauden päästä alkavaa lomaa ja Indonesian valloitusta. Tänä vuonna talvinen Lappi saa jäädä kokonaan väliin, silti somen ja uutisten tuomien muistojen innoittamana päätin tehdä ruuaksi tuntureilla lastenikin suosikkiruuaksi kohoamaa poronkäristystä perunamuusin ja puolukkahillon kera. Alkuun tarjoilin kevyen vihersalaatin, levain-maalaisleipäsiivun kera.

Poronkäristys on melko simppeliä ja kohtuullisen takuuvarmaa valmistaa. Pääraaka-ainettakin eli valmiiksi suikaloitua poronlihaa saatavilla helposti useimpien kauppojen pakasteosastoilta ympäri vuoden. Valmistusaika n. kaksi tuntia.

AINEKSET:

 

PORONKÄRISTYS

Poronkäristyslihaa 750 gr (pakaste)

voita 100 gr (mieluiten suolatonta)

Tummaa olutta 5 dl

Kokonaisia maustepippureita 2kpl

Laakerinlehti 1kpl

ripaus valkopippuria

suolaa tarpeen mukaan.

 

PERUNAMUUSI

Perunaa, jauhoisia, 1,5 kg

Maitoa 1-2 dl

suolaa

voita 3 rkl

 

LISÄKE:

Lisäkkeenä voit tarjoilla puolukkahilloa ja suolakurkkua.

 

poronk-1 poronk-2

Ota pakastettu käristeliha ennen paistamista lämpenemään. N. kolme tuntia ennen jääkaappiin tai yksi tunti huoneen lämpöön. Liha saa olla kohmeista kun aloitat. Paista osissa. Jaa voi ja liha muutamaan osaan riippuen paistinpannun koosta. Itse pidän tässä puuhassa valurautapannusta. Kuumennan pannun kunnolla ja lisään erän voita ja lihaa. Ruskistus nopeasti ja lisää lopussa pieni määrä jauhoja sekaan saostamaan lientä. Paistettu poro pataan odottomaan ja uusi erä pannulle, toista tarvittama määrä kertoja. Itse tein 750 gr erän neljässä osassa. Näin vältytään lihan keittämiseltä ja saadaan nopeasti hyvä ruskistettu vai pitäisikö sanoa ”käristetty” pinta lihaan!

poronk-6

Poronkäristyksessä itse poron maku pitää säilyttää, joten mausta varovaisesti. Lisää olut ja mausteet pataan. En ole oluen suurystävä, mutta juuri poronkäristyksessä minusta tumma olut on se oikea neste. Itse käytin tummaa tsekkiolutta. Mausteina pari maustepippuria, laakerinlehti, ripaus valkopippuria ja vähän suolaa. Suolan määrä riippuu oman maun lisäksi käytitkö paistamisessa suolattua vai suolaamatonta voita.

poronk-8 poronk-7

Anna käristyksen kiehua rauhallisesti kannen alle ainakin yksi tunti. sekoita välillä ja tarkista ettei käristyksestä tule liian kuivaa, liemi saa kuitenkin hieman tiivistyä kastikemaiseksi. Sillävälin voit tehdä salaatin, pistää perunat kiehumaan ja valmistaa muusin. Perunamuusi lienee niin tuttua ettei suurempia tekoohjeita kaipaa. Perunaa (Lappi-fanaatikot suosivat tässä lapin puikulaa), voita, suolaa, maitoa. Keitä perunat, muussaa, sekoita muut aineet.

poronk-11

ALKURUOKA: Simppeli salaatti ja sen kastike, lisänä levain leipää

Erilaisia salaatteja silputtuna. Näin talvella, valmis salaattimix on OK vaihtoehto.

Kirsikkatomaatteja puolikkaina

Paahdettuja siemeniä. Itse käytin pinja-, kurpitsa- ja vesimelonisiemen mixiä.

Kastike salaattiin:

Auringonkukkaöljyä 3 rkl

Hunajaomenaviinietikkaa 1 rkl

ripaus suolaa

Mustapippuria myllystä

Yhdistele ainekset ja sekoita kevyesti, kaada kastike salaattimixin päälle. Tarjoa pienet siivut leipää viereen.

poronk-14

Levain-leipä eli vaalea juureen leivottu ranskalaistyyppinen yksinkertaisen konstailematon maalaisleipä on ainakin minulle se leipien leipä. Taikinajuureen tehty leipä on onneksi löytänyt suosionsa myös meille Suomeen. Tästä aiheesta varmasti tulevissa blogeissa lisää. Totean nyt vain lyhyesti että mm Turussa aivan mahtavaa juuren tehtyä leipää saa esim Taikinajuuri-leipomosta.

poronk-22 poronk-21

poronk-20

Lyhyestä alkuruuan leipäseikkailusta takaisin itse pääruokaan.

poronk-12

 

Poronkäristyksen kanssa olut on kelpo juoma. Mutta viini on aina viini, jo Pahaniemi-blogissa aloittamaani perinnettä noudattaen, loppuun blogiviini. Edellisen asuntoni viinikellarissa rauhassa kasvaneista viineistä viimeisiä lienee upea Torresin viinitilan helmiä, Grans Muralles vuodelta 2002. Vanhat köynnökset tuottavat vaatimattoman sadon määrällisesti, muttei laadun mittapuitteissa. Viini alkoi olla jo ikänsä loppupäässä, etenkin kun asunnon muutosta johtuen säilyttetty turhan lämpimässä viimeiset kuukaudet. Koko ruokaprosessi muuten piti aloittaa avaamalla viini. Tällaisen ikääntyneen viinin on hyvä antaa avautua pullossa korkki auki ainakin tunti. Dekantoimalla nopeutat prosessia vähän ja samalla vältät pulloon kerääntyneiden sakkojen päätymisen lasiin.

Luonnehdinta ikääntyneen antava, muttei ylityrkky. Viini antoi hyvää laajasti kantavaa tukea porolle, kesti myös puolukan, vain suolakurkku onnistui kevyesti pilaamaan viinin ja ruuan upeaa harmoniaa. Siispä jätin suolakurkut syömättä tälläkertaa. Ruoka oli hyvää ja itse viini on niin pitkää että se riitti myös jälkiruuaksi.

poronk-4poronk-3

 

 

Bon Appetit ja hyviä hiihtokelejä pohjoiseen!

 

Turussa 21.02 2016   Seilo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *